Dinosaurusten salamahyökkäys?

Toinen lähestymistapa paleontologisiin tutkimuksiin voitaisiin kutsua "dinosaurusten salamahyökkäykseksi".
Termi on lainattu biologeilta, jotka järjestävät "bio-blitsejä". Bio-blitseissä vapaaehtoiset keräävät kaikki mahdolliset biologiset näytteet tietystä elinympäristöstä tietyn ajanjakson aikana. Esimerkiksi bio-blitsit voivat järjestää viikonloppuna näytteitä kaikista sammakkoeläimistä ja matelijoista, joita voi tavata vuoristolaaksossa.
Dino-salamassa tarkoituksena on kerätä mahdollisimman monta fossiilia yhdestä dinosauruslajista tietyltä fossiilikerroksesta tai tietyltä aikakaudelta. Keräämällä suuren otoksen yhdestä lajista paleontologit voivat etsiä anatomisia muutoksia lajin jäsenten elinaikana.

Kesällä 2010 julkistetun dinosaurusten salamasotaretken tulokset järkyttivät dinosaurusten metsästäjien maailmaa. Ne myös herättivät keskustelun, joka on edelleen raivoissaan.
Yli sadan vuoden ajan paleontologit olivat piirtäneet kaksi erillistä haaraa dinosaurusten elämänpuuhun: yhden Triceratopsille ja toisen Torosaurukselle. Vaikka näiden kahden välillä on eroja, niillä on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat olivat kasvinsyöjiä. Molemmat elivät myöhäisliitukaudella. Molemmilla oli pään taakse kasvanut luisia kaulureita, kuten kilpiä.
Tutkijat miettivät, mitä dinosaurusten rynnäkön seurauksena voisi paljastua tällaisista samankaltaisista olennoista.

Kymmenen vuoden aikana Montanan fossiilirikkaalta alueelta, joka tunnetaan nimellä Hell Creek -muodostuma, löydettiin Triceratopsin ja Torosauruksen luita.
Neljäkymmentä prosenttia fossiileista oli peräisin Triceratopsilta. Jotkut kallot olivat amerikkalaisen jalkapallon kokoisia. Toiset olivat pienten autojen kokoisia. Ja ne kaikki kuolivat eri elämänvaiheissa.
Torosauruksen jäänteiden osalta kaksi seikkaa pisti silmään: ensinnäkin Torosauruksen fossiileja oli niukasti, ja toiseksi, yhtään keskenkasvuista tai nuorta Torosauruksen kalloa ei löytynyt. Jokainen Torosauruksen kallo oli suuri aikuisen kallo. Miksi näin? Paleontologien pohtiessa kysymystä ja sulkiessa pois yhden mahdollisuuden toisensa jälkeen, heille jäi yksi väistämätön johtopäätös. Torosaurus ei ollut erillinen dinosauruslaji. Dinosaurus, jota on pitkään kutsuttu Torosaurukseksi, on Triceratopsin viimeinen aikuinen muoto.

Todiste löytyi kalloista. Ensin tutkijat analysoivat kallon karkean anatomian. He mittasivat huolellisesti jokaisen kallon pituuden, leveyden ja paksuuden. Sitten he tutkivat mikroskooppisia yksityiskohtia, kuten pintarakenteen koostumusta ja pieniä muutoksia kaulureissa. Heidän tutkimuksessaan havaittiin, että Torosauruksen kallot olivat "voimakkaasti uudelleenmuokautuneet". Toisin sanoen Torosauruksen kallot ja luiset kaulurit olivat kokeneet laajoja muutoksia eläinten elinaikana. Ja nämä todisteet uudelleenmuokkautumisesta olivat huomattavasti suuremmat kuin edes suurimmassa Triceratopsin kallossa, joista joissakin näkyi merkkejä muutoksesta.
Laajemmassa kontekstissa dinosaurusten rynnäkön löydökset viittaavat vahvasti siihen, että monet yksittäisiksi lajeiksi tunnistetut dinosaurukset saattavat todellisuudessa olla vain yhtä lajia.
Jos jatkotutkimukset tukevat Torosaurus-aikuisena Triceratops-päätelmää, se tarkoittaa, että myöhäisliitukauden dinosaurukset eivät luultavasti olleet niin monimuotoisia kuin monet paleontologit uskovat. Vähemmän dinosauruslajeja tarkoittaisi, että ne olivat vähemmän sopeutumiskykyisiä ympäristön muutoksiin ja/tai että ne olivat jo taantumassa. Joka tapauksessa myöhäisliitukauden dinosaurukset olisivat todennäköisemmin kuolleet sukupuuttoon äkillisen katastrofaalisen tapahtuman seurauksena, joka olisi muuttanut Maan sääjärjestelmiä ja ympäristöjä, kuin monimuotoisempi ryhmä.

——— Dan Rischiltä